Into.
jouluk. 16., 2008 | 01:51 am
music: beirut - a sunday smile
hain siis herra macin syliini kun vihdoinkin tuli into kirjoittaa. samaan aikaan iski myös:
edit: niinhän siinä sitten kävi. laitoin varmuuden vuoksi kaksi herätyskelloa herättämään, jos vaikka sattuisi olemaan vaikeuksia herätä. no heräsin sitten kaksi tuntia liian myöhään molemmat kellot tiiviisti tyynyn alla.
- into pakata joululomaa varten (mm. hakea rinkka ullakolta kylpytakissa kun ei ehtinyt pukeakaan, vain todetakseni että saan sullottua tarvittavat reppuun vaikka se onkin pikkuhiljaa vaarassa räjähtää)
- into ommella uusi hame (kaapista löytyi riepuja joista saanee kasattua jotain)
- pakata joululahjat (ah, ihanuutta. kerrankin on joululahjat ajoissa valmiina. ja mikä kivointa olen tehnyt melkein kaikki itse (ehh, laadusta en sitten puhukaan tässä kohtaa.. ajatus on tärkein?), ainoa hankittu lahja on uusi lompakko isälle kun sen edellinen rähjäke alkaa vedellä viimeisiään.)
- into kuunnella hitosti hyvää musaa, päättämisen vaikeus mutta beirut vei voiton kuten useimmiten viimeaikoina
- into leikata hiukset minkä sainkin vihdoin ja viimein tehtyä, pääni alkoikin muistuttaa epämääräistä risukasaa
- jnejnejne...
edit: niinhän siinä sitten kävi. laitoin varmuuden vuoksi kaksi herätyskelloa herättämään, jos vaikka sattuisi olemaan vaikeuksia herätä. no heräsin sitten kaksi tuntia liian myöhään molemmat kellot tiiviisti tyynyn alla.
Linkki | Jätä vastaus tähän | Add to Memories | Tell a Friend
vuodelta 2008 jokaisen kuukauden ensimmäisen entryn ensimmäinen lause.
jouluk. 12., 2008 | 04:00 pm
tammikuu:
tulin tampereelle ja täällä on tosi hiljaista.
helmikuu:
kela antoi armollisesti päivärahani marraskuusta asti ja pääsin vihdoin ostamaan itselleni esimerkiksi ehjiä vaatteita, ynnä muuta mitä nyt tarvelistalle oli ehtinyt kertyä parempaa rahatilannetta odotellessa.
maaliskuu:
tästä taitaa tulla niitä syntymäpäiviä joita ei ole kiva muistella myöhemmin.
huhtikuu:
hiihii.
toukokuu:
repeän pian miljoonaksi pieneksi palaseksi.
kesäkuu:
oon ruvennut kuuntelemaan ruotsinlaiva- ja hissimusiikkia.
heinäkuu:
-
elokuu:
muistin juuri livejournalin olemassa olon.
syyskuu:
kivaa kivaa kivaa, ahh.
lokakuu:
tänään olin ensimmäistä kertaa hereillä koko bussimatkan kouluun ja takaisin.
marraskuu:
minulla on koulussa kaksi ihastusta toinen on ruokalarakkaus eli RR ja toinen bussirakkaus eli BR.
joulukuu: "olempas kirjoitellut tosi vähän tänä vuonna. :O"

teinimeininkiä. ihQ.
marrask. 20., 2008 | 01:54 pm
music: janis joplin - ball and chain
minulla on koulussa kaksi ihastusta toinen on ruokalarakkaus eli RR ja toinen bussirakkaus eli BR. meidän koulu on muutenkin niin pullollaan ihanuuksia että tulen ihan kipeäksi, sydämestäni puhumattakaan.
jäin tänään bussista jo taka-pispalassa kun halusin nauttia tästä täydellisestä päivästä. ihanan kirpeä valkoisuus, natina jalkojen alla ja ylenpalttinen kimallus, OOOOH! kävelin kotiin näin Ü, eli hymy korvissa.
löysin ihanaa hajuvettä ja tupakkaa puoleen hintaan. löysin vihdoin hyvät sukkahousut ja kaikenlaisia kultamaaleja. löysin toni morrisonin taas ja valokuvausinnon.
oikeastaan ainoat asiat mitkä ahdistaa just nyt on luokkakokous joka on jo vuoden päästä (vaikka hetki sitten siihen oli tsiljoona vuotta) ja rahattomuus.

Linkki | Jätä vastaus tähän {4} | Add to Memories | Tell a Friend
vanilja.
syysk. 11., 2008 | 07:30 pm
music: iida umpikuja - luke skywalker
kivaa kivaa kivaa, ahh. staffpoint jäi kauas toiselle sijalle kun päätin suunnata kohti ikaalista ja minusta valmistuukin kolmen vuoden päästä artesaani, huonekalurestaurointi sellainen. olen innoissani ja olen saanut uusia tovereita ja meillä on tosi tusinan luokka ja teen puujakkaraa ja osaan kaikenlaista mitä en olisi ikinä osannut kuvitellakaan ja oppiminen on konkreettista ja on ihana kirpeä syksy aurinkoisine ja sateisine päivineen ja rakastan kumpiakin ja minulla on ihan kauhean hyvä olo. huh. pitkästä aikaa tuntuu siltä että saatan olla onnellinen ja pitkästä aikaa tuntuu siltä että taidan olla kerrankin ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. että kaikella oli sittenkin syynsä ja tarkoituksensa ja ja ja.. ihastun ruokalassa joka päivä ja bussissa myös ja perhoset vatsassa on kivoja. en jaksa keskittyä muodostamaan kunnollisia lauseita kun haluan vain luetella kaikkea tätä kivuutta. :)
kotona on ihana tanssia verhojen takana niin että voi heilua miten vain ja kuinka päin tahansa.
unet bussimatkoilla.
umpikujan musiikki.
beirut, gulag orkestar. (suosittelen itse kullekin oikein lämpimästi, kuunnelkaa!)
omenat.
tupakkatauot lastauslaiturilla.
väsy, ruoka ja englantilaissarjat kotiin palatessa.
uusi kaunis ja ah niin toimiva macbook.
valkoinen suklaa.
kiharat.
vihreä villatakki.
rättö ja lehtisalo viime viikonloppuna ihanien naisten kera.
sunnuntai-iltapäiväkahvi, krapula, blues ja tupakka.
limen vihreä vessanmatto.
hoitoaine joka oikeasti toimii.
<3

(ei otsikkoa)
toukok. 18., 2008 | 03:39 pm
löytyihän se nimi sieltä aamulehden listasta. itkettää ja naurattaa, helpotus on suunnaton.
Linkki | Jätä vastaus tähän {3} | Add to Memories | Tell a Friend
led zeppelin reinkarnaatio.
tammik. 27., 2008 | 02:55 am
music: led zeppelin - dazed and confused
taas niitä bändejä joita kuunteli aikoinaan korvat puhki ja heitti levyt nurkkaan, nyt sitten kaivellaan kaikki vanhat nostalgiat esiin ja koetaan mitä uskomattomimpia ahaa-elämyksiä. olen myös lyhyen ajan sisällä löytänyt naurettavan monta biisiä jotka kuvaavat tismalleen sen hetken tilannetta omasta objektiivisesta näkökulmastani tietenkin. ja on hiton kivaa olla hereillä kolmelta yöllä, maata vain sängyllä ja kuunnella. ja kun en ole muuten osannut purkaa olojani olen tehnyt sen edes musiikin kautta.
Linkki | Jätä vastaus tähän | Add to Memories | Tell a Friend
varastinpa idean iiltä!
heinäk. 13., 2007 | 10:39 pm
Linkki | Jätä vastaus tähän {5} | Add to Memories | Tell a Friend
Tukikeikkaa tulossa! Pelastetaan Club 25!
toukok. 11., 2007 | 07:42 pm

Linkki | Jätä vastaus tähän | Add to Memories | Tell a Friend
mullon vähän tämmönen olo tänään!
marrask. 30., 2005 | 05:42 pm